Alusta asti

Alusta asti

Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Vain me ihmiset muutumme, tunteidemme ja valintojemme tuloksena saatamme eksyä. Hän tietää senkin. Meille annettiin Sana, Raamattu, jonka ohjeiden ja opastuksen avulla pääsemme sunnistamaan kaidalle polulle aina uudelleen ja uudelleen. 
Joku eksyy ajattelemaan, että kaikki on hyvin enkä tarvitse enää opetusta tai jatkuvaa valvomista. Sen seurauksena hän lopulta kaatuu, koska luulee seisovansa. 
Toinen kilvoittelee aamusta iltaan ja suorittaa täydellistä Jumalanpalvelusta, mutta ei pysty vaeltamaan Hengessä hetkeäkään, vaan synti pitää otteessaan. Hän ihmettelee, missä vika on?
Näissä molemmissa on se ongelma, että niissä ihminen itse kuvittelee pysyvänsä pystyssä- Omin teoin tai omasta hyvyydestä lähtöisin.
Nyt pitäisi saada tuo katse kohdistettua Kristukseen, olla rehellinen itsestään ja todeta kyvyttömytensä. 
Herra antaa hetken aikaa ihmisen ponnistella tai elää huipulla huolettomana, vain opettaakseen sen järjettömyyden. Kunnes tulee seinä vastaan ja Jumalan lapsi toteaa olleensa ylpeä. Mutta rakkaani, älä huoli! Et ole ainoa, sillä meistä jokainen olemme samassa veneessä. Ei ole yhden yhtäkään parempaa tahi huonompaa. Vaan Herra, joka on laupeudesta rikas, kasvattaa meistä jokaista omalla tavallaan ja armossaan viisaasti.
Me saamme ja voimme luottaa Isän kykyyn kasvattaa lapsiaan! Tämä ilosanoma siitä, että sinun ei tarvitse olla jotain, sinun ei tarvitse osata, pystyä tai ymmärtää. Riittää, kun rakastat Jumalaa ja pysyt Hänen hyvyydessään.
Mikään ei voi sinua riistää Hänen kädestään, ei sairaus, masennus, ahdistus tai pelko. Mutta sinulla voisi olla parempi olla ilman niitä.
Se on Jumalan tahto, että uskomme evankeliumin! Että Hän, Jeesus Kristus kantoi jo rangaistuksemme, Hän otti tuomion päällensä. Nyt rakkaani, Jumalan lapsi suloinen; sinun ei tarvitse kantaa tuomiota ja rangaistusta perässäsi turhuuden köysillä!! Ei tarvitse! Jeesus on sen jo tehnyt. Saat uskoa syntisi anteeksi heti tässä nyt. Saat uskoa, että Hän tahtoo sinun elävän onnellista, iloista elämää Hänen yhteydessään.

Niinkuin alusta ollut on, nyt on ja aina...saat elää elämäsi jokaisen päivän armosta. Joka aamu on armo uus! Unohda jo menneet virheet, epäonnistumiset ja pelko tuomioista. Hän tahtoo, että yrität uudelleen rakkaudesta ja armosta käsin! Ei Hän tahdo, että painut itsesääliin, masennuksen ja toivottomuuteen. Ei! Sitä tahto vihollinen. Mutta nyt, meidät on vapautettu Golgatan ristillä ja voitto on saatu jo silloin, kun Pyhä veri vuosi maahan. Ota se omaksesi, iloitse rakkaani! Iloitse, että sinulla on rakastava, hyvää tahtova Jumala. Iloitse Hänestä! Kun tämän evankeliumin vapauttavan sanoman otat vastaan, huomaat kaikkien verkkojen häipyvän, pelko karkaa pois ja saat voiman, uuden voiman. Pyhä Henki täyttäköön sinut uudella vahvalla voimalla ja uskolla, ottakoon pois kaikki sinun huolesi, murheesi ja taakkasi. Jeesuksen meidän Herramme Nimessä ja veressä, ole vapaa. Amen

Lahjoita vainotuille; Marttyyrien ääni soita 0600 13001 (puhelun hinta 20,28 e+ppm)
Kävijöitä yhdeensä: 61467