Viisauden ja tiedon viettelys

Viisauden ja tiedon viettelys


Herra kuljettaa ja johdattaa uskollisesti. Kuten Hän on aina tehnyt kautta aikojen ja kaikille lapsilleen. Meitä on monenlaisia ja toisella on toiset heikkoudet, kun toisella taas aivan toiset. Emme koskaan pääse ymmärtämään sitä Jumalan valtavaa armoa ja viisautta, jolla Hän hallitsee! 
Viimeiset vuodet ovat olleet erityisen haastavat elämässäni. Olen miettinyt ja rukoillut, että voisin ymmärtää, mitä ja miksi käyn läpi. Vastausta ei ole tullut huolimatta öisin ja päivin huutamisesta. Välillä jo ajattelin, että Herra on luovuttanut minun suhteeni, eikä vastaa enää. Suru on täyttänyt sydämeni usein ja olen ikävöinyt rakasta Herraani yksinäisyydessä. Sydän muistaa ja kaipaa Hänen lähelleen, eikä se voi levätä, ennen kuin saa tuntea Hänen läsnäolonsa. En kuitenkaan koskaan lakannut etsimästä, huutamasta ja kaipaamasta! Jeesus, tule takaisin! Sydämeni huuto pääsi välillä jopa sieluun syvälle. Opin sen, että ellei taivaasta anneta, ei kukaan voi ottaa! Ei, vaikka minkä tekisi. Jos Herra sulkee, ei sitä kukaan avaa. Kun taas Herra avaa, ei sitä kukaan sulje, hallelujaa!

Aiheeni on nyt jälleen itse eletty ja koettu, jotta siihen tulisi elämää ja se saisi vaikuttaa sydämissämme sen, mitä varten se on lähetetty. Annamme Pyhän Hengen itse avata ja näyttää, miksi ja miten tähän opetukseen joudumme nyt pureutumaan. Herra, siunaa ja johdata tätä kirjoitusta, että Sinun viisautesi tulisi siihen ja avaa hengellistä näkökykyämme, jotta näemme totuuden selvästi ja anna sen vaikuttaa sydämissämme muutosta ja parannusta, jotta Sinun valtakuntasi saisi kaiken kunnian, amen.

Meillä on tänä päivänä runsaasti tietoa ja löydämme hetkessä opetuksia eri aiheista, jotka mieltämme askarruttavat. Kaikki tieto on käden ulottuvissa ja se on valmiiksi pureskeltu ja painettu tiiviiseen pakettiin. Ei tarvitse juuri aivojaan vaivata, että saa tarvitsemansa informaation. Tämä ei voi olla terveellistä! Olemme yksilöitä ja jokaisen elämä on omanlaisensa. Tarvitsemme jokainen Herralta omat yksilölliset ohjeet ja johdatuksen elämäämme. Tarvitsemme Hänen läsnäoloaan ja voimaansa. Emme tarvitse tietoa, viisautta ja informaatiota! Jeesus on kaikkea, mitä tarvitsemme. Uskon, että tänään on vaikea löytää puhdasta elämän Sanaa, jossa virtaa elämän vesi ja Pyhä Henki. Se johtuu siitä, että saarnat kaivetan valmiiksi toisten opetuksista ja televison hengellisistä opetuksista. Ne ovat hyviä ja niillä on oma paikkansa, mutta ne eivät saisi olla pää-asiallinen kanava hengellisille asioille. Varsinkin paimenet ja opettajat ovat vastuussa tuoreesta suoraan Jumalalta tulevasta ajankohtaisesta Sanasta. 

Jos paimenet alkavat ottaa opetuksen vain toisiltaan, on seurakunta hukassa! Me tarvitsemme aitoa, elävää, tuoretta leipää! Elävää vettä suoraan taivaallisesta Pyhän Hengen virrasta. Miksi tyytyisimme johonkin toisarvoiseen ja viisauden makuiseen ravintoon? Voimme hakea Herralta täyttä terveellistä Sanaa ja ruokkia sillä toisiamme, kun viivymme hetken Hänen edessään. 

Viisaudessa ja tiedossa on se huono puoli, että se paisuttaa ja saa aikaan turhia oppiriitoja, jotka eivät rakenna ketään. Näin sielunvihollinen saa aikaan hajaannusta ja voittaa meiltä aina yhden päivän kerrallaan. Ei ole aikaa, ei voimaa, ei ymmärrystä. Tiedon valtameri syö seurakunnan tyhjäksi ja jättää jälkeensä turhuuksien turhuuden! Oikea jumalanpalvelus jää ja kuvain kumartajat joutuvat häpeään. Tämä on näiden aikojen vitsaus, vaikkakin jo Salomon aikana tapahtui samoin. Hän sai mitä parhaan opettajan opissa olla. Hänen isänsä Daavid opetti Jumalan visautta ja oli esimerkkinä oikeasta paimenesta.  Salomolla oli mitä parhaimmat olosuhteet kasvaa hyväksi Jumalan palvelijaksi, paimeneksi, kuninkaaksi, joka voisi jatkaa isänsä työtä. Hän tiesi sydämessään, kuinka Herraa tulee palvella ja oppi hienot sanat, kauniit runot ja kaiken sen, mikä näyttää, vaikuttaa kauniilta hengelliseltä ja oikealta jumalanpalvelukselta. 
Jostain syystä hän ei sallinut sydämensä murtua synnin edessä, vaan otti ehkä armon liian itsestäänselvänä? Ehkä hän oli oppinut Jumalan tuntemaan ja tiesi, kuinka armollinen Hän on. Ehkä hän ajatteli, että voi elää elämänsä, kuten haluaa ja nauttia? Onko itsestäänselvää, että Jumala siunaa meitä?
Onko armo halpaa? Rakastammeko me Häntä, joka meidät on luonut? Onko sydämessämme edes hitunen kaipausta vain olla Hänen lähellään?

1. Kun. 11:9 Niin Herra vihastui Salomoon, koska hänen sydämensä oli kääntynyt pois Herrasta, Israelin Jumalasta, joka kahdesti oli ilmestynyt hänelle 
11:10 ja nimenomaan kieltänyt häntä seuraamasta muita jumalia, ja koska hän ei ollut noudattanut Herran kieltoa. 
11:11 Sentähden Herra sanoi Salomolle: "Koska sinun on käynyt näin, ja koska et ole pitänyt minun liittoani etkä noudattanut minun käskyjäni, jotka minä sinulle annoin, niin minä repäisen valtakunnan sinulta ja annan sen sinun palvelijallesi. 

Kuten Raamatussa on, vanhan testamentin opetukset on annettu meille opetukseksi, tässä on selkeä kuva epäjumalanpalveluksesta ja sen hedelmistä.
Salomon sydän kiintyi enemmän ajallisiin nautintoihin ja materiaan ja hän unohti Herran. 
Uskon, että sinullekin on rakas Herramme sanonut lähettäessään työhönsä sen varoituksen Sanan, että älä palvele epäjumalia siinä maassa, jonka nyt menet ottamaan omaksesi. Kun pääsit luvattuun maahan ja sait palvelutehtävän, odotti Hän, että olisit uskollinen ja kuuliainen. Ehkä epäonnistuit ja nyt kadut sitä? Mutta meillä on toivo! Miksi rakas Herramme antaisi tällaisen Sanan, ellei Hän mieluummin tahtoisi nostaa ylös, kuin tuomita? 
Uskon siihen, että nyt Hän kutsuu meitä jokaista langennutta ja luopunutta lastaan luokseen ja tahtoo antaa uuden mahdollisuuden palvella! Uskon, että Hän tahtoo uudistaa ja antaa pienelle jäännökselleen voitelun, joka kestää nämä lopun ajan vaikeat olosuhteet! Uskon, että Hän etsii väsymättä niitä, jotka sydämestään tahtovat tehdä Hänen tahtonsa ja rakastavat Häntä puhtaasta sydämestään!

Rakkaani!!! Olisiko jo aika luopua kaikesta ihmiskeskeisestä, omasta voimasta, viisaudesta ja tiedosta, joka vain lisää tuskaamme? Haluatko rukoilla kanssani tämän rukouksen; Rakas Jeesus! Anna anteeksi, että olen etsinyt omaani ja palvellut epäjumalia. Anna anteeksi, että tahdoin kulkea omaa tietäni ja kiinnyin ajallisiin enemmän, kuin Sinuun. Herra, tahdon tulla takaisin luoksesi ja tuntea rakkautesi. Tahdon uudistua uskossani ja pyydän, että teet sydämeni aivan uudeksi jälleen. Ota pois kaikki, mika estää ja hidastaa yhteyttämme. Anna minun Jeesus rakastaa vain Sinua sydämelläni kokonaan. Sillä Sinussa on kaikki viisauden ja tiedon aarteet kätkettyinä. Anna minun etsiä Sinua ensin. Kiitos, että olet uskollinen ja saan luottaa, että muutat minut Herra! Amen



Lahjoita vainotuille; Marttyyrien ääni soita 0600 13001 (puhelun hinta 20,28 e+ppm)
Kävijöitä yhdeensä: 61463